Mari
Mörön ensimmäinen romaani Kiltin yön lahjat on vuodelta 1998.
Teoksen on kustantanut WSOY.
Kirja
on siis lajityypiltään romaani. Sen voi todeta teoksen
sivumäärästä, laajuudesta ja tarinan monimutkaisesta rakenteesta,
joka on tyypillisempää romaanille kuin novellille.
Romaanin
tapahtumat sijoittuvat Suomeen, Helsingin lähiöihin. Välillä
poiketaan myös muualla Suomessa, sekä itärajan toisella puolella.
Miljöö on melko synkkä, ankea. Henkilöt asuvat lähiöissä, eikä
glamourista ole tietoakaan. Tunnelma pysyy samankaltaisena miljöön
takia koko romaanin ajan.
Kirjan
päähenkilö on kuusivuotias Siia-tyttö. Siia on siis nuori, vielä
lapsen iässä oleva tyttö. Hän on kuitenkin oppinut itsenäiseksi
ja oma-aloitteiseksi ja on varmasti ikäisiään henkisesti vuosia
edellä. Merkittävät roolit ovat myös Pöyhösellä ja Viikillä,
jotka ovat Siian naapureita, pikkurikollisia. Miima on Siian äiti,
joka on paljon poissa. Hän on tanssimassa klubilla työkseen tai
jäänyt muuten vain muualle.
Siia
elää omaa elämäänsä niin hyvin kuin mahdollista. Miima, eli
äiti hankkii rahaa epäilyttävin keinoin ja kun hän välillä
kotiin sattuu, on hänellä aina vieras mies mukanaan. Tästä
johtuen Siia on oppinut itsenäiseksi: hän tekee itse ruokansa,
pesee pyykit ja siivoaa. Siia ei kutsu äitiään äidiksi, vaan
Miimaksi. Välillä hän viettää aikaa kaverinsa Meten kanssa,
ostoskeskuksessa pyörien ja varastellen. Naapuriin muuttaa Pöyhönen
ja Viikki, jotka salakuljettavat pirtua Venäjältä ja ovat
muutenkin pimeissä bisneksissä mukana. Pöyhönen tutustuu Miimaan,
jonka johdosta pikkurikolliset lopulta huomaavat Siian huonot oltavat
ja päättävät tehdä asialle lopun.
Romaanin
kertoja on minäkertoja, mutta kertojan näkökulma vaihtelee.
Kertojan rooli on jaettu kolmen päähenkilön kesken: Siian,
Pöyhösen sekä Viikin. Kertojana toimii siis aina yksi heistä
kerrallaan, kertoen omasta näkökulmastaan vieden samalla tarinaa
eteenpäin. Kaikki kertojat ovat havainnoivia, jotka tekevät
havaintoja muista sekä tapahtumapaikoista, eivätkä he pääse
sisään toisten ajatuksiin. Vaikka yksi kertojista on lapsi ja kaksi
muuta päihteitä käyttäviä rikollisia, ovat he silti luotettavia
kertojia. Tosin Siian kerronnasta täytyy tehdä tarkemmat päätelmät
itse, koska lapsen ajattelu ei ole kuitenkaan aikuisen tasoa, eikä
hän osaa kertoa kaikkia ajatuksiaan ja tunteitaan täydellisin
sanoin. Kertojat ovat näkyviä, sillä he kertovat missä mennään
ja kuvaavat tapahtumapaikkaa. He myös nimeävät ja kuvailevat
tarinan henkilöitä.
Tyyliltään
romaani on arkinen ja helposti luettavissa, vaikka aluksi kertojan
vaihtelu saattaa hämmentää ja vaikeuttaa tarinan ymmärtämistä.
Toistuvana elementtinä, eli motiivina kirjassa oli teoksen nimensä
mukaisesti kiltin yön lahjat, joita Siia sai äidiltään jäätyään
yksin kiltisti nukkumaan. Kirjan teemana voisi olla lapsen asema. Varsinkin
kaupungeissa ja kaupunkilähiöissä tämänkaltaisia tarinoita
löytyy useita.
Hienoa!
VastaaPoistaAnna tekstillesi vielä oma otsikko.
Ota pieni katkelma kaikkien kertojien osuusksista, niin erot eri kertojien välillä tulevat selkeästi esiin. Miten lapsen valinta yhdeksi kertojista vaikuttaa siihen, miten tarina suodattuu? Vertaile vielä hiukan.